henksu munchen 1344x400

Fuusiojohtajan katsaus

Tulosta sivu

Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy:n ja Rosk'n Roll Oy Ab:n fuusiota vastaan nostettu oikeusprosessi päättyi viiden vuoden jälkeen viimein keväällä 2018 yhtiöiden ja fuusioitumisen hyväksi. Sulautumisen viimeiset juridiset vaiheet käynnistyivät korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen nopeasti ja uusi fuusioitunut Rosk'n Roll aloitti toimintansa vuoden 2019 alusta. Yhtiöt ovat käyttäneet pitkän odotusajan hyväkseen sovittamalla sisäiset prosessinsa ja käytännön toiminnat yhteen siten, että operatiivisesti on tehty työtä yhden yhtiön mallin mukaisesti jo muutama vuosi. Näin ollen vuodenvaihteen juridis-hallinnollinen vaihdos ei ole näkynyt enää erityisen suurena muutoksena asiakkaillemme eikä henkilökunnallemme.  

Molemmat fuusioituneet yhtiöt tekivät vuonna 2018 hyvän taloudellisen tuloksen. Tulos on saavutettu ilman, että keskeisimpiä asiakasmaksuja on tarvinnut vuosikausiin korottaa. Tehokkaasti hoidetun lakisääteisen asumisjätehuollon lisäksi tulokseen on vaikuttanut markkinaehtoisesti vastaanotettujen jäte-erien tuotto. Hyvä taloudellinen tilanne mahdollistaa lähivuosien merkittävät, paikallista kiertotaloutta tukevat käsittelyalueinvestoinnit ja jäteasemien perusparannukset.  

Viimeaikaiset jätelain muutokset ovat rajoittaneet kuntien omistamien jäteyhtiöiden, kuten Rosk'n Rollin, mahdollisuuksia tarjota jätehuollon markkinaehtoisia palveluja alueensa yrityksille. Tässä tilanteessa on ollut eduksi seettä molemmissa fuusioituneissa yhtiöissä on jo vuosia sitten valittu jätteen käsittelyn toimintatavaksi palveluhankintasopimukset omien käsittelylaitosinvestointien sijasta. Näin olemme nyt helposti voineet sopeutua muuttuneeseen säädösympäristöön. Lisäksi olemme perustaneet kaksi markkinoilla toimivaa jätehuoltoyhtiötä, joissa toimimme osaomistajana. Yhtiöiden kautta Rosk'n Roll voi nykytilanteessakin tarjota alueensa pienille ja keskisuurille yrityksille näiden tarvitsemia paikallisia kiertotalous- ja jätehuoltopalveluja.  

Fuusion myötä päättyy kahden erillisen jäteyhtiön pitkä historia. Kun kaksi hyvin hoidettua ja vahvaa yhtiötä yhdistävät voimansa, on uudella Rosk'n Rollilla vielä aikaisempaa paremmat edellytykset tuottaa asiakkaille ja ympäristöllemme hyvää kierrätys- ja jätehuoltopalvelua.  

Haluan osoittaa lämpimät kiitokseni sidosryhmillemme, omistajakunnille, molempien yhtiöiden hallituksille ja ennen kaikkea mainiolle ja osaavalle henkilökunnallemme menestyksellisestä toimintavuodesta 2018. Odottamattoman pitkä fuusioitumisaika kääntyi uuden yhtiön eduksi ja vahvuudeksi. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman teidän kaikkien työtä ja aitoa sitoutumista.  

Jukka Paavilainen
fuusiojohtaja ja Rosk'n Roll Oy Ab:n toimitusjohtaja, kuvassa oikeassa alakulmassa